Vaikka kuluva vuosi on jo pitkällä, lienee paikallaan tiivistää juuri paketoidun vuoden 2022 pääkohdat ja tapahtumat. Viime vuoteen mahtui paljon muutoksia, tapahtumia ja kasvua. Yksi keskeisimpiä uusia alkuja oli oman sähkösuunnittelutiimin perustaminen ulkopuolisen yhteistyökumppanuuden rinnalle. Vuoden aikana toimistollamme myös aloitti 8 uutta työntekijää, minkä myötä saimme paljon uusia työkavereita, osaamista ja vahvistuksia korjaussuunnitteluun, valvontaan, projektinjohtoon,…