Aavat kasvaa ja kehittyy!

Paljon on tapahtunut pelkästään viimeisen vuoden aikana. Liikevaihtomme saavutti vuodenvaihteessa 2 M€:n tason ja tammikuussa puhkaistiin 20 työntekijän raja. LVIA-, rakenne- ja sähkösuunnittelun sekä -valvonnan lisäksi palettimme on täydentynyt projektinjohdolla. Asuinkiinteistöjen lisäksi palvelemme yhä useampia toimitilakiinteistöjen omistajia. Lämmin kiitos tähänastisesta luottamuksesta ja yhteisestä matkasta asiakkaille, yhteistyökumppaneille sekä työntekijöille!

Rekrytoinnit jatkuvat ja uusia työsopimuksia laaditaan parasta aikaa. Mukaan mahtuu silti edelleen niin kokeneempia kuin nuorempiakin korjausrakentamisen ammattilaisia suunnittelun, valvonnan ja projektinjohdon tehtäviin.

Liiketoiminnan kasvaessa palloja on ilmassa päivä päivältä enemmän. Varmistaaksemme jatkossakin yrityksemme laadukkaan toiminnan ja hallitun kasvun, päätimme järjestää yrityksen johdon rooleja ja vastuualueita hieman uusiksi. Olen toiminut toimitusjohtajana nyt reilut 6 vuotta, ja nyt on aika ottaa rivistä lyhyt askel taakse. Jatkossa keskityn hallituksen puheenjohtajan roolissa riittävän taustatuen rakentamiseen yrityksen operatiiviselle toiminnalle. Teen siten edelleen aktiivisesti töitä Insinööritoimisto Aavat Oy:n kasvun ja kehityksen eteen.

Toimitusjohtajan tehtäviä jatkaa yrityksen osakas ja järjestyksessä kolmas työntekijä Juha Peteri. Juha on ollut mukana firman kasvutarinassa avainpelaajana vuodesta 2016, joten toimintamme jatkuu totuttuun tapaan, joskin todennäköisesti entistäkin laadukkaampana.

Johtoryhmän muut operatiiviset vastuut jakavat Ville Saksi, Juho Mäki, Harri Heinilä ja Henry Glad.

Omasta ja koko johtoryhmän puolesta toivotan Juhalle onnea toimitusjohtajan tehtäviin!

Marko Liedes